Sami-Matti Trogenin kilpailu Höljesissä päättyi ennen finaalilähtöä

Sami-Matti Trogenin kilpailu Höljesissä päättyi ennen finaalilähtöä.

RX Academy on Ice –sarja jatkui Ruotsin Höljesissä, radalla jota voidaan sanoa nykyaikaisen rallicrossin klassikoksi, myös talvella. Sami-Matti Trogen oli ensimmäisen osakilpailun jälkeen sarjassa sijalla kuusi, ja tavoitteena oli parantaa sijoitusta.

Kilpailussa ajettiin kolme alkuerää, kaksi semifinaalia ja finaali, johon pääsivät semifinaalien kuusi nopeinta. Ensimmäinen alkuerä lupasi päivälle pelkkää auringonpaistetta, mutta iltapäivällä taivas synkkeni.

- Sain hyvän lähdön ja siitä oli makea painella pitkin Höljesin rataa, tuntui todella hyvältä ja aikakin oli sen mukainen. Voitin lähdön, ja kellotin nopeimman ajan, joten siitä tuli täydet pisteet ja päivä lähti hienosti käyntiin.

Toisessa alkuerässä Sami-Matti ei saanut lähtöä onnistumaan niin hyvin, ja oli neljäs. Viimeinen alkuerä toi draamaa mukanaan.

- Olin lähes täydessä vauhdissa ohittamassa kilpakumppania, kun hän päätti kääntää viime tingassa jokerikierrokselle, kolarihan siitä tuli. Auto oli aika surullisen näköinen, etupää palasina ja renkaat sojottivat sinne tänne. Tiimi teki kovasti töitä ja saivat auton valmiiksi ennen semifinaalia.

Semifinaalissa päättyi Höljesin kilpailu.

- Lähdössä keula putosi heti monttuun, ja jäin sutimaan. Putosin lähtösuoralla liikaa, enkä saanut enää letkaa kiinni vaikka kuinka yritin. Kisan jälkeen olin aika hajalla, ei löytynyt sanoja kuvaamaan sitä miltä tuntui.

Kilpailun jälkeen Set Promotion tiimissä käytiin auton tietojenkeruujärjestelmää läpi.

- Kaksi osakilpailua neljästä on nyt ajettu, ja olen sarjassa sijalla seitsemän. Kärkeen on eroa sen verran, että vaikea sitä on enää kuroa kiinni, mutta parhaani teen. Tiimin kanssa on nyt tutkittu mun ajoa ja sieltä on kaivettu esiin ajotyyliin vaikuttavia seikkoja, joten vähän niitä viilaamalla saan kierroksia nopeammiksi. Huonoon tuuriin mitä parissa startissa on ollut, siihen ei edes dataa tuijottamalla saa muutosta, pitää vain yrittää kovemmin, Sami-Matti päättää.

Seuraava osakilpailu ajetaan 24. helmikuuta Norjan Ålissa.

Tilanne sarjassa.

1) Jesse Kallio 64p
2) Joni Wiman 58p
3) Simon Syversen Norja 48p
7) Sami-Matti Trogen 35p